23.11.2018

99. Kaye, M.M: Flamingo

M.M. Kaye
Flamingo 
Gummerus 1961 - Salamasarja 99 
Later than you think 1958


"Oli hyvin ilmeistä, että eräällä Kenian syrjäisellä maatilalla tapahtunut raaka murha oli Mau-Mau-liikkeen viimeisimpiä hirmutekoja. Mutta tutkimus osoitti, että syyllinen saattaisi löytyä myös siitä pienestä valkoihoisten joukosta, jonka tilukset ja keskinäinen viha erottivat toisistaan. Heillä oli omat ristiriitansa ja intohimonsa, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta rikokseen. Ja tilanne muuttui heidän kannaltaan yhä pahemmaksi, kun kuolema jatkoi kulkuaan... M.M.Kaye on hankkinut itselleen laajan lukijakunnan salapoliisiromaaneillaan ja historiallisella romaanillaan Kuunvarjon laakso."


Tämä kirja jää keskitason alapuolelle. Kun tarina on jotenkuten päässyt alkuun ja asetelma selvitetty lukijalle kautta rantain, kertomus pysähtyy junnaamaan paikoilleen. Siirtomaassa asuvat riitelevät keskenään ja väkinäistä romantiikkaa yritetään tunkea väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti