14.11.2018

155. Ball, John: Musta yö

John Ball
Musta yö 
Gummerus 1967 - Salamasarja 155
In the heat of the night 1965  


"Poliisin partioauton valokeila leikkaa kuumaa ja mustaa elokuun yötä. Keskellä katua valo äkkiä paljastaa murhatun miehen ruumiin. Etelävaltion rauhallisessa pikkukaupungissa on vaikea ajatella ketään kaupunkilaista syylliseksi; mutta rautatieasemalta napataan tuoreeltaan muukalainen, vieläpä neekeri, jolla on epäilyttävän paljon rahaa. Kaikkien yllätykseksi neekeri sattuukin olemaan kalifornialainen poliisiupseeri, jonka erikoisalana on murhat. Kaupungin poliisien harmiksi vastenmielinen musta vieras määrätään vaikutusvaltaisen hallintomiehen toivomuksesta murhaa tutkimaan. Musta poliisi vihamielisessä valkoisessa Etelässä - hänen työnsä ei todella tule olemaan helppoa! Tunnelma kiristyy kiristymistään ja lopulta murhayön kaltaisena helteisenä ja mustana yönä murhaaja on kiikissä."


Tässä on hyvä jännäri! Mukavan poliisiromaanin lisäksi lukija saa katsauksen USA:n lähihistoriaan, siihen aikaan kun rotuerottelu oli vielä voimassa. Vai liekö se loppunut vieläkään?
Kirjan perusteella on filmattu kuuluisa viiden oscarin elokuva “In The Heat Of The Night, 1967” (Yön kuumuudessa), jonka pääosaa esitti Sidney Poitier. Musiikin elokuvaan sävelsi Quincy Jones ja tunnusmelodian lauloi tunnetulla taidollaan Ray Charles. Kappaleen voit kuunnella täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti