Erle Stanley Gardner
Apinoiden arvoitus
Gummerus 1960 – Salama 81
2. painos 1979
The case of the mythical monkeys 1959
"Kun
kaunis nuori nainen eksyy ja joutuu turvautumaan syrjäisen majan
isännän tarjoamaan yösijaan, voi tapahtua epämiellyttäviä asioita. Tämän
sai Gladys Doyle kokea löytäessään aamulla ruumiin. Miellyttävä mies
oli jättänyt mukavan talonsa ja kauniin vieraansa. Hän oli poissa, mutta
tuntemattoman ruumis oli jäljellä. Gladys oli pinteessä ja hän tiesi
sen itse. Vauhdikas ja yllätyksellinen pelinavaus tuo asianajaja Perry
Masonin piankin mukaan sotkuiseen ja nopeakäänteiseen juttuun. Kirjan
jännitys tiivistyy dramaattisessa oikeudenkäynnissä, jossa Mason joutuu
jännittämään voimansa äärimmilleen saatuaan vastaansa avaintodistajan,
joka apinoiden viisauden tavoin ei ole halunnut koskaan "kuulla, puhua
tai nähdä pahaa."
"Gladys Doyle on ollut hiihtelemässä
viikonloppuna. Paluumatkalla hän ajaa harhaan ja joutuu etsimään suojaa
lumimyrskyltä syrjäisestä vuoristomajasta. Huonotuulinen mies antaa
hänen yöpyä pienessä makuuhuoneessa. Aamulla mies on kadonnut, mutta
toisessa makuuhuoneessa on kuollut mies. Gladys palaa Los Angelesiin ja
pyytää Perry Masonilta apua. Kotona hän huomaa, että sinne on
murtauduttu ja soittaa poliisille. Näyttää siltä, että Gladysiä
yritetään lavastaa murhaajaksi."
Tämä on yksi niistä tarinoista, joissa rikoksen tehnyt luulee olevansa Masonia etevämpi ja voivansa pettää tätä.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7/1960:
”Gardnerin mestarisalapoliisin Perry Masonin oikeusjutut ovat
kuuluisia, mutta tuskin kestäisivät joka kohdaltaan todellisuudessa.
Joka tapauksessa ne ovat saivartelun mestarinäytteitä, joilla kaadetaan
Amerikan vertahimoava yleinen syyttäjä, joka aina ja joka tapauksessa
haluaa syytetyn pään vadille. Niinpä tässäkin syyttäjä on äärimmäisen
epäilyttävä ja epämiellyttävä ja ärsyttävyyteen asti "jahnaava" olento,
joka on valtion palkkaamana estämässä oikeutta tapahtumasta. Kaiken
lisäksi juttu on sekava ja mitätön. Gardnerin parhaat
salapoliisiromaanit ovat olleet mestarillisia, kun hän on välttänyt
liikaa saivartelua, salapoliisiromaanien parhaita joskus. Tämä ei sitä
ole, vaan esittää kirjailijan heikoimmillaan. Ei välttämätön
kirjastoissa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti