12.12.2018

24. Quentin, Patrick.: Mies menettää muistinsa

Patrick Quentin
Mies menettää muistinsa 
Gummerus 1956 (3. p) - Salamasarja 24
1. ja 2. painos 1947
4. painos 1971
Puzzle for friends 1946   


"Mies on menettänyt muistinsa, mutta hän alkaa vähitellen epäillä, etteivät hänen ympärillään häärivät ystävällisyyttä teeskentelevät ihmiset olekaan aivan oikealla asialla. Mies löytää yhä uusia todisteita siitä, että häntä aiotaan käyttää rikoksen välikappaleena, ja vihdoin dramaattisen ja vaarallisen loppuselvittelyn jälkeen muisti palaa ja mies löytää taas itsensä." 

Kirjan perusteella on tehty elokuva Strange Awakening (1958). 

"Romaanissa Mies menettää muistinsa tuttu herrasmies Peter Duluth on jälleen kerran joutunut vaaralliseen seuraan vieläpä muistinsa menettäneenä. Jutun juoni etenee kiinteän johdonmukaisesti, erotiikkaa ja jännitystä annostellaan mukavasti pitkin matkaa, lopun lähetessä vauhti sen kun kiihtyy. Kerrassaan kelpo jännäri."


Viihdyn parhaiten sellaisten kirjojen parissa, jossa liikutaan paikasta toiseen. Tämä kirja jaksoi säilyttää mielenkiintonsa, vaikka tapahtumat sijoittuvat näyttämöasetelman tapaan pariin huoneeseen. Vasta lopussa lähdetään hetkeksi liikkeelle pihapiirin ulkopuolelle. Muistin menetyksestä on kirjoitettu monta tarinaa ja niistä on saatu yllättävän erilaisia. Tämä kirja on lajissaan keskinkertainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti